Historian lehtien havinaa
Kerhomme on alkujaan perustettu 8. joulukuuta 1994 nimellä Biljardikerho Leiviskä. Tuolloin kerhon lajina toimi biljardi, jonka viikoittaiset viikkokisat alkoivat pyörimään seuraavan vuoden (1995) alussa. Kerhon nykyinen nimi, Team Lassila ry. tuli voimaan vuonna 1996 ja samana vuonna kerho järjesti ravintola Villa di Cesaressa ison nelipäiväisen biljardikilpailun, jonka päävoittona oli 10 000 markkaa.
Vuonna 1997 kerho liittyi Suomen Biljardiliittoon. Samana vuonna aloitettiin myös darts - toiminta viikkokisojen muodossa. Seuraavana vuonna (1998) kerho liittyi Suomen Dartsliittoon sekä mukaan SM-liigaan. Myös dartsin viikkopisteet, joita jaamme edelleen, astui mukaan.
Vuoden 2000 puolella alkoivat biljardin viikkokisat takkuamaan, jonka johdosta kerhon johtokunta päätti pistää kyseiset kisat jäähylle, jolla ne edelleen on, mutta darts - toiminta jatkuu edelleen.
Kerhon puheenjohtajina ovat vuosien saatossa toimineet mm. Pekka Niemi (kunniapuheenjohtaja), Kari Majuri, Markku Arontaus, Markus Lehtelä, Marko Olin, Jarmo Leinonen ja Kari Heino.
Kerholla on tällä hetkellä (30.06.2013) kasassa yhteensä 11 kappaletta SM-mitaleja, joista ensimmäisen, C-SM pronssin sai Leif Frimodig vuonna 2003. Seuraavana vuonna (2004) Jarmo "Jakke" Olin nappasi itsellensä SM-sen 55 pronssia, ja vuonna 2005 hän pisti vielä paremmaksi saaden SM-sen 55 hopeaa. Samana vuonna (2005) Rounald "Roku" Dahlström heitti itsellensä SM-sen 45 hopeaa ja heti perään vuonna 2006 SM-sen 45 pronssia. Seuraavan kerran päästiin mitalien makuun vuonna 2008, kun Anu Ampiala voitti sekaparipronssia Uki Takkisen kanssa - Uki heitti tuon kisan Lassilassa kertalisenssillä. Samana vuonna ensimmäistä vuottaan heittävä Marko Virtanen nappasi C-SM-pronssia. Tämän lisäksi on mitaleita napannut vielä 1980-luvun Kartanon kantaviin voimiin kuulunut Tarmo "Tare" Roivas kolmella peräkkäisellä SM-sen pronssillaan: 2008 SM-sen 55, 2009 SM-sen 60 ja 2010 SM-sen 60. Ja uusimpana menestys tarinana, vuonna 2012 Tuula "Tudi" Kieloaho oli vuoden senioriitta.
Kerho on osallistunut vuosien aikana aktiivisesti SM-liigaan sekä eteläisen piirin piirisarjaan 1-3 joukkueella: SM-liigassa miesten ykkösjoukkue on sahannut 1.- ja 2.-divisioonan väliä, sekä samalla piirin ykkösjoukkue on seilannut mestaruussarjan ja divisioonan väliä ahkerasti.
Kerhomme on heittänyt myös vuodesta 2004 alkaen omaa kerhomestaruuskisaa lähes vuosittain. Lue siitä lisää "KILPAILUT" ja "TULOKSET" -sivuilta.

Kerhon SM-mitalistit
Kaudella 2003 - 2004: Leif Frimodig SM AS501-C PRONSSI ja Jarmo Olin SM-sen PRONSSI
Kaudella 2005 - 2006: Rounald Dahlström SM-sen HOPEA ja Jarmo Olin SM-sen HOPEA
Kaudella 2006 - 2007: Rounald Dahlström SM-sen PRONSSI
Kaudella 2008 - 2009: Tarmo Roivas SM-sen PRONSSI, Anu Ampiala / Uki Takkinen SM-sp PRONSSI ja
- - - - - - - - - - - - - - -: Marko Virtanen SM AS501-C PRONSSI
Kaudella 2009 - 2010: Tarmo Roivas SM-sen PRONSSI
Kaudella 2010 - 2011: Tarmo Roivas SM-sen PRONSSI
Kaudella 2012 - 2013: Tuula Kieloaho SM-senioriitta KULTA
Kaudella 2014 - 2015: Timo Kuosmanen SM MS501-B PRONSSI ja Tarmo Roivas SM-sen PRONSSI
Yhteensä: 13 mitalisijaa
Kerhon mestarit
vuonna 2004: Toni Sandholm
vuonna 2005: Rounald Dahlström
vuonna 2008: Pasi Peltola
vuonna 2009: Pasi Peltola
vuonna 2010: Ari Haaranen
vuonna 2011: Marko Virtanen
vuonna 2012: Marko Olin
vuonna 2013: Kauko Mielonen ja Outi Heino
vuonna 2014: Timo Kuosmanen ja Outi Heino
vuonna 2015: Kai Salmi ja (tasapeli) Teija Siniluoma / Outi Heino
vuonna 2016: Marko Valtanen ja Tarja Pellikka
vuonna 2017: Juho Korpi ja Tarja Pellikka